Muutoksia AI Finlandin johdossa
AI Finlandin toimitusjohtaja Karoliina Partanen siirtyy uusiin haasteisiin 16.11.2026. AI Finland aloittaa uuden toimitusjohtajan haun lähiaikoina.
Partanen on johtanut AI Finlandia sen perustamisesta lähtien. Maaliskuussa 2024 perustettu verkosto on kasvanut Suomen suurimmaksi tekoälyverkostoksi, jossa on mukana lähes 500 jäsenorganisaatiota. Partasen johdolla AI Finland on käynnistänyt muun muassa johdon AI1000 -valmennusohjelman, tuonut LUMI AI Factoryn laskentakapasiteetin yritysten ulottuville, perustanut pohjoismaisen tekoälykeskuksen New Nordics AI:n ja julkaissut yhteistyökumppaneiden kanssa lukuisia selvityksiä tekoälyn tilasta Suomessa.
AI Finlandin tiimi on toimintavuosiensa aikana kasvanut 7-henkiseksi, ja verkoston toiminta jatkuu kuten tähänkin saakka. AI Finlandin vuosi huipentuu marraskuussa järjestettävään AI Summitiin ja AI-gaalaan.
– Haluan kiittää AI Finlandin upeaa tiimiä ja verkostomme jäseniä mahtavasta yhteistyöstä. Olemme rakentaneet yhdessä jotain, mitä Suomessa ei aiemmin ollut, eli paikan, jossa yritykset, tutkijat ja startupit oppivat toisiltaan ja vievät tekoälyä käytäntöön. Matka on ollut jännittävä ja opettavainen, ja olen ylpeä siitä, mitä olemme saaneet aikaan. AI Finland on vahvoissa käsissä, ja seuraan sen matkaa jatkossakin innolla, Partanen sanoo.
AI Finland on Teknologiateollisuuden käynnistämä, Suomessa toimiville organisaatioille avoin valtakunnallinen tekoälyverkosto ja yksi Teknologiateollisuuden toimialoista, jonka tavoitteena on vauhdittaa tekoälyn hyödyntämistä suomalaisissa yrityksissä ja vahvistaa Suomen AI-ekosysteemin asemaa kansainvälisesti.
Lisätietoja
Helena Soimakallio, johtaja, Teknologiateollisuus ry, +358 40 550 7706, helena.soimakallio@teknologiateollisuus.fi